Kiteen Karhu-Pojat ry

Puhoksen perinnekonepäivien kotisivut

 

 

 

Heinoniemen Pelastusasema 

Vuodesta 1982 lähtien Ahoniemessä on toiminut myös pelastusjaos. Ensimmäinen pelastusalus kastettiin presidentin puolison Tellervo Koiviston toimiessa kastajana  Pelastusalus Ilmariseksi.

Keväällä 2004 pursiseuran pelastusjaos lakkautettiin ja sen tilalle perustettiin  Heinoniemen pelastusasema toimimaan Joensuun  järvipelastajien alaisena. Aseman kalustona toimi tällöin pieni viisimetrinen kovapohjainen kumivene, Kuhakivi.  Vene oli myös Pursiseura Ilmarisen aikaan käytössä  pelastusvene Ilmarisen apuveneenä.  Ilmarinen jäi 2004 pursiseuran koulutusalukseksi ja poistui pelastuskäytöstä.

Uusi pelastusvene Boomeranger C-605 saapui pelastusasemalle keväällä 2005. Vene kastettiin kesäkuussa Kasinlinnaksi. Sen yhteen Furunon
toimittamaan seitsemän tuuman värinäyttöön on yhdistetty tutka, kaikuluotain ja GPS sekä karttaplotteri. Viestivälineenä on Icon IC-M401E meri-VHF. Vene on tehty yhden ihmisen ajettavaksi ja hallittavaksi, näin toinen voi keskittyä hinaukseen, potilaaseen tai tähystykseen tilanteesta riippuen. 
Veneen toiminta-alue rajoittuu Rääkkylän Kivisalmesta Hanhivirran lossiin Enonkoskella.

PV Kasinlinna
Kuva: SMPS Joensuun järvipelastajat / Jani Holopainen

 



 

Tulevat tapahtumat

Venemessut 18-19.2.2012